Opettajankoulutuslaitoksesta ja kauppakorkeakoulusta valmistunut Mikko ”OJ” Ojanen, Haapajärven oma poika ja Kaswu Oy:n perustaja, sai kipinän vaikuttavaan valmennukseen toimiessaan opettajaopintojensa ohella puhelinliittymämyyjänä. Mikolla heräsi ajatus hyödyntää pedagogisia opettamisen työtapoja paremmin myös yritysmaailmassa. Oivalluksen tuloksena syntyi vuonna 2008 ensimmäinen Mikon kirjoittamista tietokirjasta, Kaswu.
Miksi Kaswu kirjoitetaan tupla-veellä? Miksi Mikko on pitänyt vuodesta 2015 henkseleitä päällä valmennustilaisuuksissaan? Näihin ja moniin muuhun kysymykseen olet ehkä saanut jo vastauksen, jos olet tutustunut Mikon kirjoihin, podcasteihin tai haastatteluihin.
Herättelevänä valmentajana tunnettu Mikko sanoi osuvasti Kauppalehti Option haastattelussa: ”Voi olla, että en koskaan löydä täydellistä ratkaisua oppimisen ja valmentamisen kehittämiseen, mutta ainakin etsintätyön aikana mieleni pysyy virkeänä ja aktiivisena aina eläkeläiseksi asti. Jatkuva sinnikäs kehitystyö nimittäin ennalta ehkäisee pysähtymisen vaarat.”
Valmennus alkaa vasta silloin, kun valmennus loppuu. Tuloksemme näkyvät konkreettisesti arjessa: parempina toimintatapoina, tiiviimpänä tiimihenkenä ja kasvavana tuloksellisuutena. Unohtamatta hyvää fiilistä – luomme ratkaisukeskeisen ja osallistavan kokemuksen, koska tunne ohjaa toimintaa.
Laatu ei synny lisäämällä, vaan karsimalla turha pois. Toteutamme valmennuksia, jotka tekevät monimutkaisistakin asioista selkeitä. Uskomme, että vahvat tulokset syntyvät tutkituista ja käytännössä toimivista ratkaisuista, jotka siirtyvät suoraan asiakkaiden arkeen.
Jatkuva kehitys ennaltaehkäisee pysähtymisen vaaran. Haastamme itsemme ja asiakkaamme löytämään uusia, rohkeita ratkaisuja, jotka vievät kohti tulevaisuutta. Uskallus uudistua ei ole vain vaihtoehto – se on välttämättömyys. Eilisen opeilla ei voiteta huomisen mestaruuksia.
Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein ja voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Valitsemalla 'Hyväksy', sallit evästeiden lisäämisen laitteellesi. Voit myös tutustua tietosuojaselosteeseemme.